Tuesday 30 April 2013

The Milky way

Ihan sormet syyhyssä odotin pääsyä kirjoittamaan maidosta :). Maito ja erityisesti kasvimaidot kuten kauramaito, soijamaito, riisimaito ja niiden käyttö näyttää olevan suuressa muodissa. Soijamaidolla tilattu Chai -latte taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus ja muotitietoisena (haha) myös mä latkin latteni soijamaidolla. Nyt tutustutaan näihin muotituotteisiin ja selvitetään mikä niissä on "se juttu".

Oon itse lehmänmaidon käyttäjä (ainakin vielä toistaiseksi) mutta siis erittäin kiinnostunut näistä vaihtoehtoisista maidoista ja siitä idea tähänkin postaukseen. Itse olen tutustunut vain soija- sekä cashew maitoon mutta eilisen päivän kauppalistalla oli kauramaidon hankinta. Nyt laitetaan maidot testiin ja taas kaikkien yhteiseksi hyväksi!


Tiesittekö että ihminen on ainoa "eläin" joka juo maitoa vielä vauva iän jälkeen?

Mitä nämä ovat:
Kuten nimikin jo kertoo, kasvimaidot ovat kasvikunnan tuotteista peräisin olevia maitomaisia tuotteita joita käytetään (yllätys yllätys) maidon tapaan. Kasvimaidot sopivat siis maidon tapaan niin juotavaksi kuin ruoanvalmistukseenkin mutta raaka-aineesta riippuen niiden soveltuvuus eri käyttötarkoituksiin vaihtelee (maku ja koostumus).

Oon kiinnostunut vaihtoehtoisista kasvimaidoista vasta Australiassa asumiseni aikana. Suomessa asuessani en oikeastaan edes ajatellut muita maitovaihtoehtoja, mitä nyt joskus korvasin kasvissosekeiton kerman soijakermalla. Maito juodaan maitona ja allergiset valitsee muita vaihtoehtoja. Näin ennen mutta nyt siis toisin. Kasvimaidot ei olekkaan allergisten yksinoikeus!

Oli muuten työn ja tuskan takana löytää kaupasta sokeroimaton kasvimaito! Seisoin ainakin 10 minuuttia hyllyn edessä purkkeja pyöritellen. On käytetty ruokosokeria, raaka sokeria, sokeria... Mutta vihdoin tärppäs ja mukaan tarttui sokeroimaton soija- ja kauramaito. Purkkien pyörittely kannatti, joissain maidoissa oli sokeria jopa 12g/annos. Näissä mun ostamissa on vain 2-3,8g/annos, ihan vain vertailun vuoksi.

Soijamaito:
Soijamaito valmistetaan soijapavuista puristamalla. Useisiin soijamaitoihin on lisätty kalsiumia sekä D ja B12 -vitamiinia, taisi löytyä jostain omega 3:stakin. Paras soijamaito on tietenkin kuinka ollakkaan luomu ja sokeroimaton. Useisiin soijamaitoihin lisätään sokeria vaikka se ei sitä tarvitse. Muista siis kääntää purkki ja tarkistaa tuoteseloste. Soijamaitoa valmistetaan myös geenimanipuoidusta soijasta. Jätetään nekin kauppaan ja ostetaan vain GMO -vapaata soijamaitoa. Tämäkin pitäisi löytyä purkin kyljestä.

Maultaan makea soijamaito sopii erityisesti teen ja kahvin lisukkeeksi, makeisiin jälkiruokiin ja puuroihin. Itse olen keittänyt kaurapuuron soijamaitoon muutaman kerran ja tämä kyllä toimii. Puuro saa pehmeän makean maun ja muita makeuttajia ei tarvita. Tämän kertainen soijamaito-ostokseni (ilman lisättyä sokeria) on kuitenkin maultaan paljon neutraalimpi ja ei niin makea kuin muut aikaisemmin ostamani soijamaidot. Mausta päätellen tämä olikin siis varmaan ensimmäinen kerta kun ostin sokeroimattoman maidon, en ole ennen tajunnut että niihin lisätään valtavat määrät sokeria ja sen kyllä maistaa maidossa. Tätä voisi ihan jopa juoda, kun makeutettua soijamaitoa en juuri sen makeuden takia joisi.

Nopeasti vertailtaessa (elintarvikkeiden koostumustietopankki fineli.fi) näyttää siltä että sokeroimaton soijamaito sisältää enemmän hyviä monityydyttyneitä rasvoja kuin rasvaton lehmän luomumaito (soija 39% /luomu 3 %). Finelin mukaan soijamaito sisältää kuitenkin 6% tyydyttyneitä (kovia) rasvoja kun rasvaton maito vain 2%. Tavallisessa soijamaidossa on siis enemmän hyviä rasvoja mutta myös tyydyttyneitä rasvoja. Hyviäkin rasvoja voi saada liikaa ja soijamaidostakin kannattaa ilmeisesti valita siis light versio jos haluaa pitää rasvan saannin kurissa. Tarkemmin ajatellen olisikin pitänyt verrata täysmaitoon. Täysmaito sisältää rasvaa 49% joista suurin osa on tyydyttynyttä, kovaa rasvaa. Täysmaidon käyttäjät-vaihtakaa soijamaitoon, rasvattoman maidon käyttäjät kevyt soijaan.

Proteiinia molemmat sisältävät saman 37% (täysmaito vähemmän). Suuri ero rasvan lisäksi on myös imeytyvän hiilihydraattimäärän välillä (soija 16% /luomu 58%). Soijamaidon HH tulee sokereista 6% ja tärkkelyksestä 5% kun taas maidon HH 59% tulee sokereista.


Kaura- ja riisimaito:
Suomalaisten herkku mutta ei onneksi yksinoikeus; täältäkin löytyi kauramaitoa!
Viljasta valmistetut kaura -ja riisimaito eroavat jonkin verran soijamaidosta. Maku on neutraalimpi mutta ehkä jonkin verran jauhoinen. Kauramaitoa käyttäessä muista ravistaa purkki hyvin sillä maito sakeentuu pohjalle. Kauramaidon sanotaan sisältävän kolesterolia alentavia kuituja mutta se saattaa sisältää gluteenia joka ei sovi keliaakikoille.

Myös näihin maitoihin on lisätty kalsiumia, D-vitamiinia sekä sokeria. Valitaan kaupasta taas se sokerittomampi ja siis terveellisempi vaihtoehto. Saman työn sain tehdä tätä maitoa valitessa, joka paikkaan on tukittu sokeria!

Kookosmaito:
Kookosmaitoa on yleisesti käytetty pieninä määrinä leivonnassa ja ruoanlaitossa sen korkean rasvapitoisuuden vuoksi. Sileä, kermainen kookosmaito sisältää paljon rasvaa mutta on yleensä proteiini ja kalsium "köyhä" toisin kuin muut kasvimaidot. Ole siis tarkkana näiden kanssa jos käytät kookosmaitoa joka päiväisenä tuotteena.

Vuohenmaito:
Tiesittekö että maailmalla vuohenmaitoa käytetään lehmänmaitoa yleisemmin? Vuohenmaito on helpompi sulattaa joten se voi sopia myös lehmänmaitoallergikoille. Tutkimassani artikkelissa kuitenkin sanotaan että lehmänmaidolle allergisten lasten tulisi välttää myös vuohenmaidon juontia koska näissä maidoissa on paljon muita allergisoivia "päällekkäisyyksiä". Samoin kun kookosmaito, vuohenmaito saattaa olla myös varsin kaloripitoista suuren tyydyttyneen rasvamäärän takia.

Pähkinä- ja mantelimaito:
Ainakin täällä pähkinämaitoa saa myös kaupoista mutta itse valmistin pähkinämaitoni Cashew pähkinöistä ja vedestä yksinkertaisesti blenderissä sekoittaen. Pähkinämaidon valmistaminen ei olisi tullut mieleenkään jos se ei olisi sisältynyt tomaattikeiton reseptiini. Sama onnistuu käsittääkseni myös esim. manteleista mutta laiskuuden iskiessä sitä saa myös kaupasta. Oikeasti cashew maidon tekemiseen meni tasan minuutti. Blenderin pesua ei ole laskettu mukaan :). Kuka muu on valmistanut maitoa itse?


Tässä syy mun cashew maidon tekemiseen. Rikun sanojen mukaan tämä on "parasta ruokaa mitä mä oon ikinä tehnyt". Sosekeitossa on ihana kermainen maku ilman maitotuotteita.

Creamy tomato soup

2 rkl öljyä
1 iso sipuli pilkottuna
1 varsiselleri pilkottuna
1 porkkana pilkottuna
2 valkosipulin kynttä puristettuna
3x400g tomaattia purkista
5dl kuumaa vettä
1/2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
yrttejä, tuoreita tai kuivattuja

2,5dl raakoja cashew pähkinöitä
2,5dl kylmää vettä

Kuullota vihannekset ja valkosipuli öljyssä.
Lisää loput ainekset (ei vettä ja pähkinöitä) ja anna kiehua ja hautua 20 minuuttia. Tämän jälkeen soseuta blenderissä tasaiseksi.
Cashew maito: surauta vesi ja pähkinät blenderissä. (Voit tehdä tämän jo ennen keiton blenderissä soseuttamista) Lisää soseutettu keitto ja cashew maito yhteen.

Enjoy!

Se mikä loppujen lopuksi on sun oma maitovalinta on  jokaisen ihan oma päätös. Joku perustelee kasvimaitojen juomista ekologisempana vaihtoehtona muun muassa pienemmän hiilijalanjäljen takia. Niin tai näin, internetistä löytyy paljon keskustelua siitä mikä nyt sitten onkaan ekologisempaa, se, että soijapapujen kasvatusta varten sademetsiä hakataan yhä enemmän ja enemmän uusien plantaasien teiltä ja pavut tai jo valmis maito kuskataan lentokoneilla maailman toiselle puolelle
(Suomi, Australiassa eri asia koska täältä voi ostaa Australialaisista pavuista valmistettua soijamaitoa niin kuin munkin valitsema maito.)

Miten tämä (tuontipavut) voi sitten olla sen ekologisempaa kuin suomalainen lehmän maito? Vastauksia löytyy tähänkin. Joku vetoaa päätöksessään siihen että "mieli on parempi kun tietää että lehmän ei tarvitse kärsiä hänen maitonsa takia" kun taas joku toinen tietää että ainakin suomessa lehmät pääsevät laitumelle jaloittelemaan lakisääteisesti kerran päivässä. Tietenkin luomumaito syrjäyttää tässäkin tavallisen tehotuotannon. Myös kuitenkin eläinten ylläpito kasvattaa hiilijalanjälkeä. Jos ekologisuutta ajatellaan niin mun mielestä suomalaisesta kaurasta tehty ja suomessa valmistettu kauramaito on paras vaihtoehto suomessa juotavaksi.

Nykyajan maitotuotteet on yhä enemmän ja enemmän prosessoituja. Veikkaan että kovinkaan moni lukijoista (kuin en myöskään minä) ei ole koskaan juonut käsittelemätöntä lehmänmaitoa. Raakamaitoakin saa ja sitä myydään esim. suoraan maitotiloilta. Kysymys kuuluukin nyt, onko esim. kaura tai soijamaito vähemmän käsiteltyä kun tavallinen lehmänmaito? Tähän voisi vielä paneutua enemmän.

Itselläni halu ja kiinnostus kasvimaitojen käyttöön johtuu enemmänkin vaihtelun halusta. Olen ikuinen juuston ja jugurtin käyttäjä ja täten siis maitotuotteiden syöjä (tiedetään on myös kasvisvaihtoehtoja) joten mun itseni on ihan turha alkaa stressaamaan liikoja siitä, mitä maitoa mä käytän. Trendi näyttää kuitenkin olevan koko ajan lisääntyvä kasvimaitojen käyttö ja monet julkkikset sekä terveyden ja hyvinvoinnin parissa työskentelevät vannoo kasvimaitojen nimeen.

Yhteenvetona voidaankin todeta että kasvimaidot kuten esim. soijamaito sisältää paljon hyviä rasvoja lehmänmaidon kovien, tyydyttyneiden rasvojen sijaan. Kasvimaidoissa on usein myös vähemmän "lihottavia" hiilihydraatteja. Lehmänmaidon tavoin myös useimpiin kasvimaitoihin lisätään kalsiumia ja vitamiineja joten terveellisyys ei jää kiinni myöskään niistä.

Vinkki: Mainitsin vain ohimennen Finelin joka on terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen elintarvikkeiden koostumustietopankki. Täältä löytyy tiedot melkeinpä mihin tahansa elintarvikkeeseen aakkosjärjestyksessä tai nimellä etsittäessä. Käytettiin tätä koulun ravitsemustunneilla ja mun mielestä tämä on erinomainen ja myös luotettava lähde.

Tästä pää pyörälle!







2 comments:

  1. Heip, tosi kiva ja mielenkiintoinen tää sun rinnakkaisblogi! Oon itsekin näitä kasvismaitoja ja etenkin soijaa (myös muutenkin kuin maitona) miettinyt. Joskus kuitenkin työkaverini täällä paikallisella kuntosalilla sanoi että soija aiheuttaisi naisille lapsettomuutta..En sitä silloin enempää lähtenyt kyselemään tai tutkimaan, mutta ootko sä koskaan kuullut vastaavasta? Mies jonka tuon mulle kertoi, on itsekin paljon ravitsemuksen ja etenkin kasvis/luonnonravinnon kanssa tekemisissä. En enää ole siellä töissä enkä ole mitenkään yhteydessä ko henkilöön niin ei pysty kyselemään :)

    ReplyDelete
  2. Yks miespuolinen kaverini mainitsi kans samaa ja sanoi että ei juo soijamaitoa siksi koska on kuullut että siitä voi kasvaa rinnat... mä en oo vielä sen kummemmin perustunut asiaan mutta oon sitä mieltä että jos asia olisi näin niin myytäisikö tuotetta kaupan hyllyillä... samaahan on joskus esim. puhuttu sipsien syöpää lisäävästä vaikutuksesta yms. mutta kun alettiin tarkemmin selvittää asiaa niin ilmeni että niitä olis pitänyt syödä päivässä monta kiloa että tälle ois altistunut. Tiedä sitten näistä :) voin koittaa selvitellä kyllä ja laittaa lisätieoa jos löydän jotain. Kiitti palautteesta :)

    ReplyDelete