Monday 15 July 2013

"Liikunnaton" kesäloma

Oon kirjoitellut paljon ruoasta ja ravitsemuksesta mutta yksi tärkeä on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle. Myös liikunta on omassa elämässäni hyvin suuressa osassa. Liikuttua tulee sekä töissä liikunnanohjaajana että vapaa-ajalla "muuten vain". Nyt Suomessa lomaillessani olen ollut salilla/jumpassa yhteensä neljä kertaa viimeisten kuuden viikon aikana. Hyi että! Tavoite olikin ottaa rennosti mutta ei nyt ihan ehkä näin rennosti. Onkohan mulla lihaksia tai kestävyyttä enää ollenkaan pysyäkseni omien asiakkaideni perässä tulevissa jumpissa..

No, hyvähän se on rentoutua ja vaihtaa välillä ihan kunnolla vapaalle. Mä en edes tiennyt että pystyn olemaan ilman liikuntaa näin pitkiä aikoja. Kun tiedän että taas kotona on edessä jumppaputki niin oon ottanut rennosti ihan hyvällä omallatunnolla. Alkuvuoden ylikunto vei mehut ja opetti ehkä vähän, nyt haluan kuunnella enemmän omaa kroppaani ja sen tuntemuksia ja sen johdosta oonkin päättänyt panostaa enemmän body&mind -tyylisiin tunteihin kuten yogaan ja pilatekseen. Mua ei haittaisi vaikka en ohjaisi enää ikinä yhtä ainuttakaan Bodypump -tuntia. 

Oon ohjannut ryhmäliikuntaa nyt kuusi vuotta. Pääasiassa mun ohjaamat tunnit on aina olleet ns. high impact -tunteja joissa on menty kovaa tai kovempaa. Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä enemmän osaan ottaa "järjen käteen" mikä on ihan positiivista. Silloin kun viisi Bodypump tuntia viikossa ei tunnu enää missään muualla kuin selässä ja polvissa, on ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään että "onkohan tämä nyt se juttu mitä haluan (tai mitä kannattaa) tehdä".  Nyt mun tavoitteena onkin hakeutua rennompiin koulutuksiin ja mun seuraavat suunnitelmat onkin mennä Pilates ja Booty Barre koulutuksiin.

Booty Barre koulutuksen oon jo varannut syyskuulle ja oonkin ihan innoissani menossa sinne. Kiva saada ohjelmistoon jotain uutta ja erilaista. Voin tehdä Booty Barresta oman postauksen mutta näin pähkinänkuoressa Booty Barre on "balettitangon" kanssa tehty alavartalon muokkaustunti eli pakara ja reisiosastolle menee. En ole kuullut että tuntia olisi vielä tulossa Suomeen, kai se tulee tänne jotain 10 vuotta jäljessä niin kuin Zumbakin aikoinaan :)

Olin tänään pitkästä aikaa Bodybalance tunnilla. Oli ihana päästä availemaan paikkoja, venyttelemään, tekemään pientä yogaa ja rangankiertoja. Nami! Selkä kiittää! Tuntuu siltä että mun selkä on jo niin tottunut liikuntaan että se alkaa vinoilla mulle aina näiden taukojen aikana. Oliskin hyvä pitää edes jonkinlaista liikuntaa yllä niin ei selkä menisi niin jumiin. Jumalalle kiitos pilatesrullasta, se on auttanut jo monessa jumissa.

Miten paljon te liikutte viikossa ja millaista liikuntaa yleensä harrastatte? Onko kellään lemppari jumppatuntia? Onko jotain erityistä tuntia tai lajia minkä esittelystä olisitte kiinnostuneet?







1 comment:

  1. Minua kiinnostaisi eri joogalajien ominaisuudet. Olen muutamaa kokeillut ja bikramjooga on ainoa mista tykkaan. Minakin olen siirtynyt enemman body&mind tyylisiin tunteihin ja esim. bodypumpin olen lopettanut kokonaan. Kayn yleensa kerran viikossa bikramjoogassa ja noin 3 kertaa muilla tunneilla (bodybalance&combat) + omatoimiset ulkoilut. Enemmankin voisi liikkua mutta kuten sanoit, pitaa muistaa ottaa myos rennosti :)

    ReplyDelete